Yhdysvaltojen historia monine käänteineen on ollut hyvin värikäs ja mielenkiintoinen, eikä vähäisimpänä voida pitää kansalaisoikeusliikkeen ja ihmisoikeuksien puolesta puhumisen ja rotusyrjintää vastaan tehtävän taistelun historiaa. Eräs kansalaisoikeusaktivisti on jäänyt kaikkien mieleen hyvinkin innoittavana ja aikaansaavana persoonana, nimittäin Rosa Parks. Mitä oikeastaan tiedämme Rosa Parksista ja hänen osastaan Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliikkeessä? Lähdetäänpä tarkastelemaan hetkeksi tätä aihetta.

Rosan tausta

Rosa Louise McCauley Parks syntyi Alabamassa Yhdysvalloissa 4.2.1913. Hän sai perimässään varsin monipuolisen näkökulman rotukysymyksiin, sillä paitsi afrikkalaisia sukujuuria, hänellä oli myös isänsä puolelta intiaaniverta sekä Irlannin skottilaisia juuria. Esimerkiksi hänen isoisänsä oli niin vaalea, että pystyi esiintymään valkoisena, ja monia perheen vaaleaihoisia jäseniä luultiin joskus kiinalaisiksi tai intiaaneiksi. Tässä asiassa tuli esiin myös kolikon toinen puoli, koska perheenjäseniä ei kelpuutettu täysin myöskään mustien järjestöihin siitäkin huolimatta, että isoisä oli pienenä poikana ollut orja.

Rosa oli lapsena sairaalloinen, ja joutui myös lopettamaan kouluopintonsa kesken, koska sekä hänen isoäitinsä että äitinsä sairastuivat. Muistelmissaan Rosa kuitenkin mainitsee muistavansa, kuinka alaluokilla hän sai vain katsella, kuinka bussit veivät valkoiset oppilaat kouluun, mutta mustat saivat kävellä oman koulutiensä: hän sanoo ymmärtäneensä viimeistään silloin täysin sen, kuinka erilainen maailma oli mustille ja valkoisille. Vuonna 1932 Rosa avioitui Raymond Parksin kanssa, joka jo tuolloin oli NAACP:n eli mustien tasavertaisuusjärjestön jäsen; NAACP oli perustettu jo vuonna 1909. Miehensä kannustamana Rosa paitsi kävi koulunsa loppuun, myös liittyi kansalaisoikeusliikkeeseen ja NAACP:hen. Yhdessä he olivat hyvin aktiivisia näissä järjestöissä ajaen mustien oikeuksia niin paljon kuin pystyivät.

Rosan tausta
Rosan tausta

Parksin pidätys ja bussiboikotti

Jo kauan Montgomeryssa, Alabamassa, missä Rosa Parks ja hänen miehensä asuivat, oli busseissa ollut järjestely, jonka mukaan valkoihoiset saivat istua neljällä ensimmäisellä penkkirivillä, ja mustat vain siitä eteenpäin olevilla riveillä. Kun valkoisten penkkirivit tulivat täyteen, mustaihoisten piti siirtyä taaemmaksi ja antaa paikkansa valkoisille; jos bussi tuli täyteen, piti mustien siirtyä kokonaan pois bussista. Mustien yhteisö oli jo vuosien ajan valittanut, kuinka epäoikeudenmukainen tämä järjestely oli, mutta turhaan. Niinä muutamana aiempana kertana, kun afroamerikkalainen oli kieltäytynyt luovuttamasta paikkaansa valkoiselle, he olivat saaneet tuomion kansalaistottelemattomuudesta, huolimatta siitä, että Yhdysvaltain korkein oikeus oli jo katsonut rotuerottelun olevan vastoin perustuslakia.

Mutta nyt, 1. joulukuuta 1955, oli tulossa päivä, joka muuttaisi kaiken. Rosa Parks astui työpäivän jälkeen bussiin, maksoi matkansa, ja istui ensimmäiselle mustille varatulle penkkiriville tyhjälle paikalle. Kun bussi ajoi eteenpäin reitillään, kaikki valkoisille varatut penkit tulivat täyteen. Eräältä pysäkiltä sisään astui sitten useampi valkoihoinen; nyt jotkin valkoiset matkustajat seisoivat. Äkkiä kuski pysäytti linja-auton, tuli siirtämään värillisten osastoa merkitsevän kyltin taaksepäin ja vaati nyt neljää tummaihoista antamaan paikkansa valkoisille. Kolme heistä totteli, Rosa Parks ei. Hän kieltäytyi siirtymästä mustien penkkiriveille, koska oli saanut tarpeekseen järjestelmästä. Hän muisteli myöhemmin, kuinka tunsi silloin, että nyt on aika, nyt hänellä on mahdollisuus ottaa kantaa ja kieltäytyä antamasta periksi.

Hänet pidätettiin ja tuomittiin häiriköinnistä. Mutta nyt oli alkanut tapahtumaketju, joka ei enää katkennut. Seurauksena Rosa Parksin toiminnasta Montgomeryssa alkoi vuoden mittainen bussiboikotti, joka todella muutti maailmaa; vaikka taistelusta tuli pitkä ja raskas, sen seurauksena korkein oikeus lopulta ratkaisi rotuerottelun busseissa olevan myös perustuslain vastainen. Näin Rosa Parksista tuli hyvin keskeinen symboli kansalaisoikeustaistelulle Yhdysvalloissa, ja hän itse myös jatkoi sinnikkäästi työtä rasismia vastaan koko elämänsä ajan. Hänelle myönnettiin kaksi korkeinta kunniamerkkiä mitä siviilit voivat Yhdysvalloissa saada: vuonna 1996 presidentin vapausmitali ja vuonna 1999 kongressin kultamitali. Sen jälkeen, kun Rosa Parks kuoli 92-vuotiaana vuonna 2005, hänet armahdettiin postuumisti yli 50 vuotta aikaisemmin langetetun tuomion jälkeen. Tämä urhea nainen sai vihdoin oikeutta myös siinä suhteessa, ja hänen muistonsa elää varmastikin sukupolvesta toiseen.