Ympäri maailmaa tunnettu Ellen on yksi menestyneimpiä televisiojuontajia. Hänet tunnetaan hauskoista kommenteistaan, anteliaasta luonteestaan ja oikeastaan hänet toikin kansainväliseen julkisuuteen Ellen Show-keskusteluohjelma. Kyseinen ohjelma on yhdysvaltalaisen NBC-studion ohjelma, joka on pyörinyt ruuduissa vuodesta 2003.

Ellen DeGeneres

Ellen DeGeneres on ollut uransa aikana koomikko, näyttelijä, tuottaja, ääninäyttelijä ja televisiojuontaja. Häntä pidetään hyvin ahkerana media- ja televisiomaailman persoonana, jonka uralla on tapahtunut myös vaikeita hetkiä. Hän on kuitenkin päättäväisesti jatkanut uransa kehittämistä ja on päässytkin pitkälle. Ellenin ura sai paljon uutta puhtia, kun YouTubessa Ellen Show:n videot keräsivät paljon katsojia. Niiden videoiden myötä ohjelmaa alettiin katsoa yhä enemmän. Hän onkin urallaan kulkenut pitkän polun koomikosta ohjelmajuontajaksi ja monen julkkiksen lempiviihdyttäjäksi.

 

Ellenin uran merkittävät hetket

 

Ellen aloitti uransa 1980-luvulla ja hän pääsi kuuluisaan iltaohjelmaan Yhdysvalloissa vuonna 1986. Myöhemmin hän oli pääroolissa komediasarjassa Ellen, jota seurattiin televisiosta 1994-1998. Hän aloitti pääasiassa koomikkona ja tästä syystä hän saikin komediarooleja erilaisista sarjoista Ääninäyttelijäksi Ellen pääsi ensimmäistä kertaa vuonna 2003. Hän antoi äänensä Dorylle, joka oli yksi Nemoa etsimässä-piirretyn päähenkilöitä. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli kuitenkin jo vuonna 1996 julkaistu Mr. Wrong. Ellen palkittiin ääninäyttelijäntyöstään myöhemmin vuonna 2016 julkaistun Dorya etsimässä-elokuvan myötä. Ellen sai oman ohjelman The Ellen DeGeneres Show:n, jossa ensimmäinen jakso näytettiin syyskuussa 2003. Kyseisessä ohjelmassa on julkkisvieraita ja haastatteluja, sketsejä ja hauskoja esiintymisiä. Tuotantoon on myöhemmin lisätty internetin parhaimpia videoita, joiden alkuperäiset tekijät osallistuvat vieraina myös lähetykseen. Keskusteluohjelmassaan Ellen on pyrkinyt kasvamaan ja kehittymään. Sen ansiosta Ellenin ohjelma on saavuttanut maailmanlaajuisen yleisön ja jatkuu ainakin vuoteen 2020 asti. Ohjelmaan pääsee myös osallistumaan yleisöksi, mikä on oletettavasti suosittu mahdollisuus.

Ellenin saavutukset ja palkinnot

 

DeGeneres on saavuttanut töissään paljon. Hän on ollut juontajina useissa palkintogaaloissa: Academy Awards, Grammy Awards ja Primetime Emmy. Ellen on itse myös voittanut muun muassa 30 Emmy-palkintoa ja 20 People’s Choice-palkintoa. Hän on ansainnut eniten viimeisimpiä palkintoja maailmassa.Ellen on saanut tunnustuksen työstään myös Yhdysvaltain presidentiltä. Hän sai vapauden mitalin vuonna 2016. Ellen DeGeneres on ollut yksi merkittäviä LGBT-yhteisön puolestapuhujia ja hän kertoi julkisesti seksuaalisuudestaan vuonna 1997. Muutaman vuoden jälkeen hän meni naimisiin tyttöystävänsä, näyttelijättären Portia de Rossin kanssa. Monien televisioalan palkintojen lisäksi Ellen on ollut menestyksekäs mainosalalla. Hän oli mainoskasvona American Express-mainoksessa, joka voitti myöhemmin parhaan mainoksen palkinnon. Forbesin mukaan Ellen on nykyisin top 20 maailman menestyneimpien viihdyttäjien joukossa. Ellen DeGeneres on perustanut lisäksi oman vaatemalliston ja tuotantoyhtiön. Hän löysi ensimmäisen artistinsa hänen keskusteluohjelman kautta. Voidaan sanoa, että Ellen on aina tarttunut mahdollisuuteen, kun sitä on tarjottu. Se varmasti onkin yksi syistä, mikä on tehnyt Ellenistä niin menestyneen. Ellenin uraa katsoessa ja seuratessa voi todeta, että lyhyellä aikavälillä voi saavuttaa paljon. Hän on päättäväisesti aloittanut uusia projekteja ja on lähtenyt rohkeasti mukaan, kun on kysytty. Ellen teki myös Netflixille stand up-spesiaalin ja palasi koomikon rooliin pitkästä aikaa. Ellen DeGeneres on tunnettu myös vakaumuksistaan, kuten veganismistaan ja eläintensuojelusta. Hän on vahvasti puolustanut ympäristö- ja eläinoikeuksia, mitkä näyttävät hänen vahvaa luonnettaan. Ellen on tietysti kokenut kritiikkiä, mutta häntä arvostetaan silti paljon erilaisten yhteisöjen toimesta. Kaikki Ellenin projektit eivät ole olleet sellaisia, joista hän olisi itse pitänyt tai mistä hän olisi välittömästi saanut kiitosta. Hän on kuitenkin vienyt loppuun ammattimaisesti sen, mitä on aloittanut ja siirtynyt aina seuraavien tehtävien pariin. Elleniä voi pitää erinomaisena esimerkkinä siitä, että menestys ei tarkoita sitä, että kaikki onnistuu.

Ellenin saavutukset ja palkinnot